Citypuutarhurin eka kesä

Muuttaessani maalta takaisin kaupunkiin viime vuoden lopussa, uuden kodin valinnan tärkeimpiä kriteerejäni oli, että siinä olisi edes pieni piha tai parveke, jossa voisin kasvattaa jotain. Viidentoista vuoden ajan olin asunut luonnon keskellä, ja huomannut miten paljon vihreys vaikuttaa hyvinvointiini. Tuntui mahdottomalta ajatella elämää ilman multaan koskemista ja kasvun seuraamista.

Löytyikin sopiva asunto jossa oli pieni asukaspiha. Joulukuun harmaudessakin pystyin heti kuvittelemaan millaisen siitä teen.

Asukaspihoja koskevat monenlaiset säännöt, jotka kannattaa tarkistaa ennen taimiostoksia. Minun pihalleni ei esimerkiksi saanut istuttaa puita. Ainakin näissä itä-Helsingin 90-luvun taloissa näyttää olevan paljonkin ensimmäisen kerroksen asukaspihoja, mutta varsin harvoin näkee niiden mahdollisuuksia puutarhamielessä hyödynnetyn. Se ei vain näytä olevan tapana. Minunkin lapiointini ja muut touhuiluni näyttivät herättävän naapureissa keväällä aluksi suurta hämmennystä, mutta sitten jo kiinnostusta. Eräskin naapurin pappa kyselee minulta edelleenkin, aina törmätessämme, että "kuinka paljon niitä perunoita tuli?", vaikka kuinka olen selittänyt että en istuttanut perunoita.

Minun pihani ei lähtökohdiltaan ollut ihanteellinen ruokakasvien kasvattamiseen, koska sille paistaa aurinko vasta iltapäiväkahdesta eteenpäin. Monta kertaa kävelyilläni katselenkin täälläpäin harmitellen niitä ideaalisia lämpimiä eteläpihoja, joissa kukaan ei kasvata mitään. Mitä hyvien kasvatuspaikkojen tuhlausta! Eli jos minun puolivarjoisan pihani muuttaminen vihreäksi oli pikkujuttu, ja sain siltä monenlaista satoa, sinun pihasi voi olla paljon helpompi. Toivon tämän postauksen innostavan muitakin ryhtymään ensi keväänä oman kaupunkiympäristönsä vihertäjiksi.

Tässä näkymiä pihan alkutilanteesta ennenkuin pistin lapion heilumaan. Piha on kooltaan vain hieman parveketta isompi, eli ainoat mahdolliset istutuspaikat olivat etuaidan vierustalla ja pylväästä oikealle näkyvällä pikku alueella. Soran alta piha oli kauttaaltaan laatoitettu. Laatat ovat "siistien" pihojen ystävien suosikkiratkaisu, mutta puutarhurin painajainen. Sillä eihän kiven päällä mikään kasva. Kaikista pihan kohdista, johon halusin istuttaa jotain, piti siis ensin kaivaa laatat pois ja vaihtaa multa paremmaksi.

Lohduttoman ankean kaupunkipihan muuttaminen vihreämmäksi tuntui silti superhelpolta verrattuna edellisen maalaiselämäni vähän isompiin pihaprojekteihin. Laattojen pois kaivaminen vei vain yhden iltapäivän.

Valmiin puupation alta ei tietenkään ollut syytä poistaa laatoitusta, joten poistin sen vain aidan viereltä, johon aioin istuttaa pensaita. Ostin parempaa multaa säkeissä aidan vierelle pensaiden ympärille.

Lajikkeiden valinnassa ja viljelylaatikon lavatarhasuunnittelussa minua auttoi edellisiä pihaprojektejani hoitanut luomupuutarhuri Suvi Lehtonen, jonka asiantuntemusta voin lämpimästi suositella. Pihani valaistusolosuhteista johtuen  Suvi valitsi pensaiksi puolivarjossa tai varjossa viihtyviä lajikkeita: neljä vaaleanpunaista kukkaa tekevää rusokuusamaa ja yhden pikkusireenin. Kuusamat näyttävät ensimmäisen kesän jälkeen menestyvän hyvin, pikkusireenin kohtalo pihan varjoisimmassa nurkassa selvinnee ensi vuonna. Yleensäkin pensaiden ensimmäinen kesä menee juurtumisessa, kasvu alkaa vasta seuraavana kesänä mikäli pensas muuten pärjäilee.

Edellisessä talossani minulla oli kolmen aarin (siis kolmen kaupunkipalstan) verran kasvimaata. Kasvimaahommien vieroitusoireisiin piti hankkia edes viljelylaatikko. Sopivimman kokoisen viljelylaatikon (2 x 1 metriä) omalle pihalleni löysin Siisti pihan valikoimasta. Kätevä miesapuni kokosi sen hetkessä, minkä jälkeen piti miettiä laatikon salaojitus, kun laatikon allahan oli edelleen soran alla se f***ing betonilaatoitus. Suvi Lehtonen kehotti minua laittamaan laatikon pohjalle paksun kerroksen lehtiä. Niitä sain ystävän pihalta Helsingin Käpylästä, ja vuorasin paksulla lehtikerroksella laatikon. Tämän jälkeen piti enää laittaa mullat laatikkoon.

Maalaispihan ja kaupunkilaispihan suurin ero on tilanpuute: piti tarkkaan suunnitella mitä laatikkoon pysyvästi istuttaisin. Pihasta toiseen minulla on ollut kahta perennalajia, joiden kukinta on aina rytmittänyt minulle Suomen kesää: kultapalloja ja malvaa. Niitä oli siis ehdottomasti saatava, samoin kuin pioni, joka pihoillani on aina kasvanut. 

Kultapallot ja malvan sijoitin laatikon takaosaan, ja etuosaan, vähän muista erilleen, pionin. Tiesin kuinka hankala diiva pioni on, ja ettei se siedä kastelua samalla tavalla kuin muut laatikon lajit. Pioni on myös niitä lajikkeita, jotka arpovat vähän kauemmin lähteäkö kukkimaan/elämään vaiko ei, eli senkin kohtalo on tämän kesän jälkeen vielä epäselvä. Kukkia ei pioniin tänä kesänä vielä tullut.  Malva ja kultapallo, vanhat luotettavat maatiaislajikkeet, kukkivat takuuvarmaan tyyliinsä.

Kolmas pysyvä kasvi, jonka laatikkoon istutin, oli pari pensasmustikkaa. Laatikon nurkassa kasvaa pysyvästi myös ruohosipuli, ja näiden lisäksi kylvin laatikkoon kesäksi eri salaattilajikkeita ja pinaattia, jonka ensimmäinen loistosato näkyy seuraavassa kuvassa. Myös basilikaa kasvoi laatikossa pitkin kesää. Kylmyyden takia monta basilikasatsia kuoli, ja jouduin istuttamaan niitä useaan kertaan uudelleen. Kaupunkipihalla tärkeään rooliin nousevat myös erilaiset ruukkukukat. Mustikkapensaiden pölytystä varmistamaan sijoitin seinän viereen puisen hyönteishotellin, joka häämöttää tuolla laatikon takana. Mahdutin laatikkoon näiden lisäksi myös herneitä, salkopapuja, ja peräti neljä kesäkurpitsan tainta. 

Seuraavissa kuvissa heinäkuun tunnelmia. Malvat ja kultapallot ovat kasvaneet korkeiksi, ja malva jo kukkii vaaleanpunaisena. Oranssin ja vaaleanpunaisten kesäkukkien alla näkyvät pinottuina ne laatat, jotka kaivoin keväällä pois pensaiden istutuspaikoista. Ensi kesänä mahdollisesti kaivan ylös vielä tuonkin pihan osan laatat ja istutan lisää pensaita. Ehkä vadelmia, nyt kun näin miten lämmin ja aurinkoinen tuo kohta pihasta on?

Elokuussa laatikon olivat kokonaan vallanneet krassi ja kesäkurpitsa. Toiset, mielenkiintoisemmat lajikkeet (kuten ne pensasmustikat!) olivat kadonneet jonnekin krassi/kesäkurpitsaräjähdyksen alle. Ja missä se pionikin luuraa?

Syksyllä oli vielä viimeinen näytös: auringonkukkien aika. Laatikkopuutarhan viidakoksi muuttuminen opetti tärkeimmän asian citypuutarhan pidosta: vaikka kaupungin harmaus kuinka ahistaa taas ensi keväänä, pieneen tilaan ei kannata istuttaa liikaa, ja harventaminen on ykkösjuttu! Näin järjettömästi tuli yhteen pieneen laatikkoon istutettua vain siinä varmistelunhalussa, että pihalla "varmasti olisi jotain vihreää". Laatikon lisäksi kylvin kuusamien väliin aidan viereen hajuhernettä ja lisää krassia. Vihreydestä ei siis todellakaan ollut pulaa!

Suurin osa laatikon ahtaudesta johtui kesäkurpitsoista, joiden kasvuun tänä kesänä tietenkin liittyi sääongelma. Olisi pitänyt kolean kesän edetessä vain kylmästi nyhtää loputonta vartta tekevät taimet pois sen sijaan, että lokakuulle asti optimistisesti odotteli josko maailmaan ilmaantuisi vielä se viideskin kesäkurpitsa - ja istuttaa tilalle lisää pinaattia. Pinaatti onkin mielestäni  se paras ja hyödyllisin lajike, mitä näin pienessä kasvatuslaatikossa kannattaa kasvattaa. Hyvänä kesänä voi pinaatti tehdä kolmekin eri satoa. Pysyvien perennojen lisäksi luulen ensi kesänä laittavani laatikkoon pinaatin lisäksi vain yrttejä ja salkopapuja.

Vielä nyt syyspäivinä on ollut mukava katsella ikkunan ulkopuolella huojuvia kultapalloja ja auringonkukkia. Pian täytyy pistää koko piha talviunille. Kiitos hienosta ekasta kesästä, citypiha!